Kaikki alkoi noin vuosi sitten,syyskuun alussa,koin elämäni ihanimman asian,synnytin pienen terveen pojan.Kaikki meni hyvin ja pääsin pikkuisen kanssa kotiin ja aloitettiin yhteinen arki.Noin kolme viikkoa myöhemmin pikkuiselle nousi kova kuume jonka seurauksena pikkuinen joutui teho-osastolle ja menehtyi siellä muutaman päivän kovan kuumeilun jälkeen hengitystieinfektioon.Silloin tuntui kuin joku olisi polkaissut minut maanrakoon,syvälle ja kovaa.Pääni ja kehoni valtasi shokki,en halunnut uskoa todeksi että se minun pieni ja täydellinen pikkuiseni on poissa.Teittyjen asioiden vuoksi olin yksinhuoltajaäiti,perheeni oli tukena ja tekivät vuokseni kaiken,kotiin en pystynyt menemään joten olin vanhempieni luona yötä,he auttoivat järjestämään kaiken,pitivät huolen että pärjään päivästä toiseen.Tuli hautajaisten aika,veljeni kantoi pientä arkkua läpi hautausmaan,sukulaiseni sekä lähimmät ystäväni olivat tukenani,vieläkin välillä näen painajaisia päivästä jota ei kenenkään vahemman tulisi koskaan kokea.
Päätin muuttaa toiseen asuntoon ja lähemmäksi sukulaisia joten ajattelin saavani uuden alun,ei siinä ihan niin käynyt.En jaksanut hakea töitä,en siivota tai tehdä mitään muutakaan.Ei mennyt kauaa kunnes mukaan tuli alkoholi ja juhliminen ja sen myötä ajautuminen väärään seuraan ja kovempiin päihteisiin eli mukaan astui huumeet ja lääkkeiden väärinkäyttö.Sitä touhua ei montaa kuukautta kestänyt kunnes perheeni huomasi asian ja järjestivät minut saamaan apua,nyt erossa huumeista eikä kyllä tule alkoholiakaan käytettyä kovin usein.Edelleen käyn viikottain psykologilla juttelemassa asioistani.Tämä kaikki on kuitenkin jättänyt minuun jälkensä,kärsin vakavasta masennuksesta,paniikki -ja ahdistuneisuushäiriöstä sekä anoreksiasta.
Kaiken tämän jälkeen olen kerännyt ympärileni muurin,en halua päästää ketään lähelleni henkisesti tai fyysisesti.En puhu kenellekään koskaan miltä minusta tuntuu tai mitä ajattelen,sanon vain aina että kaikki on hyvin ja että kyllä minä pärjään.
Tässä kuussa tuli vuosi kun pienen pojan sain ja myös vuosi kun hänestä jouduimme luopumaan.Viikonlopun istuin jälleen yksin kotona,ajatukset harhailivat,välillä tunsin syvää vihaa ja välillä olin murheen murtama ja vain itkin.
Lauantaina iskä kävi kylässä ja toi samalla ruokaa sekä vitamiineja ja istui monta tuntia jutellen kanssani.Olen aina ollut isintyttö Illalla sitten päätin lämmittää saunan pitkästä aikaa ja se kyllä rentoutti,tuli siellä istuttua melkein tunti.Eipä siihen päivään sitten oikeen muuta kuulunutkaan.
Tämä päivä mennyt muissa ajatuksissa,pari kaveria tuli kylään ja sai ajattelemaan muita asioita.Siinä sitten tehtiin yhdessä ruokaa ja kyllä tuli hyvää.Kaverit pyysivät lähtemään ulos ihan vaan ajelemaan mutta sillon löin jarrua,en voinut kestää ajatusta lähteä tonne ihmisten keskuuteen joten keksin tekosyyksi mennä nukkumaan ajoissa ja siksi jaksanut liikkeelle lähteä vaikka todellisuudessa ajatus lähtemisestä ahdisti niin paljon etten vaan pystynyt.Loput tästä illasta kuluikin koneen ääressä teetä juoden.On siltin joku ketä saa minut hymyilemään joka päivä vaikka kotona istunkin ja sosiaalista elämää ei juurikaan ole,se on tämä sylissä kehräävä pieni karvapallo
Näihin ajatuksiin ja tunnelmiin on hyvä toivottaa hyvää yötä kaikille tasapuolisesti ja hyvää alkavaa viikkoa!